Tornijo - Huaparanta, täältä tullaan!

Hitch-hiking: Kajaani - Tornio (18.7.2006)
Distance: around 400 km
Time: 8 hours
Lifts: 8

Veri vetää tien päälle... Alunperin minun piti jäädä kesäksi Suomeen, viljellä kasvimaata ja ottaa rennosti. Mutta ei se aina vaan ole niin helppoa. Pieni yhden yön vaellusretki Paavon ja Tuomaksen kanssa, sekä yhtä lailla teltan ja retkikeittimen hommaaminen herätti matkustuskipinän. Se taas sytytti tulen. Pakkasin rinkan ja lähdin Pohjoiseen.

Matkasin serkun kyydillä yötä myöten Kajaaniin, jossa nukuttiin lentokentän vieressä muutama tunti. Maantain pilvetön taivas oli vaihtunut epäilyttävän synkkiin sadepilviin. Olin kuitenkin täynnä matkailuintoa, jota ei tuleva pieni sadekuuro paljoakaan vähentänyt. Lähdin jo ennen kahdeksaa liftaamaan Kainuun Portti -nimiseltä Neste-huoltoasemalta. Itse paikasta voisi sanoa, että "bad idea". Ainakin silloin, jos on Pohjoiseen päin liftaamassa. Odotin yli kaksi tuntia, jonka jälkeen märän reissumiehen korjasi kyytiin paikallisen koulun rehtori. Kertoi, että olin valinnut huonon paikan liftata. Kokemuksen rintaäänellä yhdyin mielipiteeseen - onnellisena, pääsinhän sentään parempaan ja sateettomaan paikkaan. Kymmenen kilometriä eteenpäin, odotusta puolituntia ja sain seuraavan kyydin taas joitakin kilometrejä eteenpäin, sopivasti Kajaanintien risteykseen. Ystävällinen, lakkoja poimimaan menossa ollut mies lahjoitti minulle Suomen kartan, josta oli suurta iloa loppumatkalla!

Taas odotin ja odotin, mutta nyt tien päässä sentään häämöttäisi jo Oulu. Fiilikset oli korkealla, vaikka Ouluun en tosin saapunut vielä moneen tuntiin. Sain ensin kyydin Vaalaan, tuonne vajaan neljän tuhannen asukkaan kuntaan, joka herää henkiin kesällä pienine kylätapahtumineen ja kesämökki-ihmisineen, ja painuu taas talviunelle kylmyyden myötä. Pysytellen koko ajan Kajaanintiellä, hyppäsin pois Vaalan liepeillä sijaitsevalle maantiekahvilalla. Join tsumpit, ja jatkoin matkaa. Jota kuinkin näillä paikkein matkainto kohosi jonnekin hyvin korkealle: aurinko alkoi paistamaan, vaatteet olivat jo kuivuneet aamun koettelemuksista - hymyilytti.

Usean vastaantulevan, hymyilevän, mutta ohimenevän autoilijan jälkeen VR:n paku kurvasi tien sivuun. Autossa lymysi pari minun ikäistäni VR:n työntekijää, tyttö ja poika. He kääntyivät jo parinkymmenen kilometrin jälkeen pois päätieltä, mutta se ei haitannut. Kuski oli ihmeissään: merkillistä, vieläkö joku liftaa nykyään? Juu. Ihan yksinkö menet, Ruotsiin? Juu. Eikö pelota yhtään? Eei.. Eikä koko matkalla pelottanutkaan. Tai ehkä yhden kerran ihan vähän. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Leppoisaa jutustelua, jonka jälkeen toivotin erinomaiset kesät, ja käppäilin bussipysäkille uutta kyytiä odottamaan. En enää edes muista missä olin. Ouluun taisi olla matkaa noin 70km. Aurinko porotti jo täyttä häkää, ja kello oli vähän yli puolen päivän. Hyvä että ehdin edes hengähtää, niin taksi pysähtyy. Avaan oven, ja nuori kaveri, jolla oli hassu parta, kysyy hämmästellen, että maksanko minä kyydistä mitään. Sanoin että maksan kolme euroa (sen verran löytyi taskun pohjalta). Kaveri katsoi eteenpäin ja mietti. Kolme euroa. Jo ennenkuin vastahakoinen ääni oli sanonut, että "no tule vaan", olin jo sisällä autossa. Jutustelu asiasta jos toisesta lennätti meidät Ouluun, jonne pysähdyttyämme kuski sanoi haluavansa kyydistä vain kaksi euroa. Upeaa, ajattelin. Euro alennusta!

Kävelyä pari kilometriä moottoritien liittymään. Pari tyyppiä heitti minut seuraavaan liittymään, josta sain taas nopeasti kyydin viidenkymmenen kilometrin päähän. Tämä kaveri oli asunut Helsingissä jonkin aikaa, johon turhauduttuaan oli muuttanut Pohjoiseen ja maalle.
Vaikutti onnelliselta ja tasapainoiselta perhe-elämää viettävältä tyypiltä. Koiria juoksentelee pihalla, ja vaimo harrastaa agilityä. Pystyin hetkellisesti näkemään hänessä oman tulevaisuuteni piirteitä. Maaseutu kuulostaa hyvältä. Pohjoinen kuulostaa siltä, että sen tilalla voisi olla Etelä.

Hyppäsin pois, ja Tornioon oli enää ehkä 80 km. Matkaa oli jo taittunut kivasti, ja tiistain määränpää ei ollut enää kaukana. Peukku pystyyn, ja vitsi mikä tuuri kävi heti. Ruotsalainen rekka pysähtyi, ja oli matkalla aina Luleåån asti. Kieltäydyin tarjouksesta ja sanoin jääväni pois Torniossa. Tämän nuoren kaverin elämä pyöri kuukausisyklissä siten, että viikko palomiehenä, kaksi rekkakuskina ja viikko lomaa. Varsinkin rekkakuskin hommat toi suuren lisätienestin ansioihin, mutta sen viemä aika ihmissuhteilta ei kuulemma ollut sen arvoista. Ei tietenkään.

Loppumatka meni todella nopeasti! Hauska oli rupatella englanniksi pitkästä aikaa, mutta olipa liftikyyti kuinka mukava tahansa, on aina myös mukava hypätä autosta ulos uuteen maailmaan. Uudessa maailmassa olinkin, ensimmäistä kertaa Torniossa. Huolimatta vain muutaman tunnin yöunista, olin energinen ja onnellinen. Kävelin turhan raskaan rinkkani kanssa pitkin kaupunkia, Haaparannan puolelle, jatkaen aina A4-tielle, jossa tapasin pari saksalaista liftaria. Olivat muistaakseni matkalla Ylitornioon. Jostain syystä vaihdoin heidän kanssaan vain muutaman sanan, ja jatkoin tallustelua.

E4:n varrelta löytyi myös lyhyt (10km) vaellusreitti. Vaikka kello läheni yhdeksää, oli valoisaa kuin keskipäivällä! Yllättävän energisenä poikkesin vaellusreitille parin kilometrin verran, mutta ilman asianmukaisia itikankarkoittimia päätin kuitenkin etsiä yöpaikan, jossa sikiäisi vähemmän hyttysiä. Kävelin vielä reilun tunnin verran päämäärättömästi, kunnes eteeni avautui upea yöpaikka: kosken varrella oli vanha leirintäalue, kotineen ja pienine punaisine mökkeineen. Kodasta löytyi pari vaellusreissulla olevaa suomalaista. Join heidän kanssaan iltakahvit, ja kömmin ikkunan kautta yhteen punaisista mökeistä. Raukeana, ja nyt vaaka-asentoon päästyäni myös hyvin väsyneenä suljin silmäni. Ehdin juuri ja juuri antaa Kiitoksen upeasta päivästä, kunnes olin jo unten mailla...

Kuvia selityksineen:

Lähes päämäärätöntä kävelyä länsinaapurissa. Tien päähän päästyäni olin väsynyt, mutta raukea.

Pääsin tien päähän, ja kauemmaskin. Kello on hieman yli kymmenen illalla, ja talot ovat kauniita.

Kävelin Haaparannassa vielä hetken ja toisen hetken. Kävelin omakotitaloalueen läpi. Kävelin joen vartta pitkin, kunnes kuulin jonkun huutavan läheisestä kodasta: "tuu kahville". Iltakahvin jälkeen kipusin läheltä löytyvään mökkiin, pistin pitkäkseni ja nukahdin saman tien.

Heräsin puoli viiden aikoihin. Oli meinaan kylmä ja raikas sää! Lyhyen aamujumpan jälkeen vetäydyin kotaan ja keitin trangiassa tsumpit. Oli kyllä hyvät kahvit!

Kahvit juotu ja rinkka pakattu: mies on valmiina reissuun. Kävelin läheiselle rautatiesillalle, ja ylittäessäni siltaa Tornion puolelle, löysin rajamerkin. Gansta-Luser. Hymyilin, ja jatkoin matkaa läheltä löytyvälle kirkolle. Kotvan päästä olin samaisen rajamerkin kohdalle menossa toiseen suuntaan. Torimyyjät pystyttivät kojujaan Haaparannan keskustaan - minä jatkoin matkaa aina maantien alkuun saakka. Nyt jätän Pohjoisen ja asetan suunnaksi Etelän!