Haparanda - Luleå

Hitch-hiking: Haaparanta - Luleå (19.7.2006)
Distance: 128 km
Time: around 4 hours
Lifts: 3

Ah aamun raikkaus! Katsoin taivaalle: ei pilven pilveä! Hyvä päivä tulossa, vaikka yön kylmyys upposi vielä luihin ja ytimiin. Laitoin toisen neuleeni päälle ja rinkan selkään. Tarkistin kännykästä ajan, ja totesin tyytyväisenä, ei vielä kahdeksaakaan. Liftipaikka häämötti parin sadan metrin päässä, leveä P-alue lähellä Haaparannasta lähtevän E4-tien alkukohtaa. Laskin rinkan ja rouskutin aamupalaa. Normaalisti en syö tai juo samaan aikaan kun liftaan tien poskessa. Luulen sen vaikuttavan negatiivisesti kyydin saamiseen.

Odottelin parkkipaikalla vajaan tunnin. Autoja liikkui kuin aamuruuhkassa konsanaan! Suurimmassa osassa vain kuski, mutta kukaan ei pysähtynyt. Ehkä olin pukeutunut liian tummiin vaatteisiin? Tummat vaatteet ovat harvoin puoleensa vetäviä. Vedin kirkkaan keltaisen sadetakkini päälle, ojensin käden liftatakseni ja kappas vaan, auto pysähtyy lähes saman tien. Juoksen innoissani pysähtyneen pirssin luokse, avaan takaoven ja huomaan kolme iäkästä hieman pettyneen näköistä henkilöä. "Luulin, että olit tyttö", sanoi kuski. Loistavaa, sadetakki toimi. Sain kyydin viidenkymmenen kilometrin päähän, ja matka meni todella nopeasti. Lähes välittömästi selvisi, että koko poppoo oli Jehovan todistajia. Keskustelut pyörivät aiheen ympärillä.

Jäin pois kaupungissa, jonka nimeä en nyt muista. Aurinko oli jo noussut reippaasti ja paistoi kirkkaasti - suoraan silmään. Kauan ei tarvinnut siristellä, kunnes keski-ikäinen mies kurvasi tien sivuun. Hän kääntyi jo parin kymmenen kilometrin jälkeen pois A4:ltä. Samalla kun nostelin rinkkaa autosta pois, oli risteykseen pysähtyneen auton sähköinen etuikkuna laskettu alas. "Liftar du, huh?", kuului autosta. "Javisst, till Luleå..", sanoin äänekkäästi tien toiselta puolelta samalla kun edellinen liftikuski kaasutteli jo Länteen päin. "Kom in då."

Kyllä sitä liftaamalla etenemään pääsee. Pääsee, vaikka mitä väittäisivät. Tietenkin riippuu tekijästä jos toisestakin, mutta harvoin se näin helppoa on. Sain siis liftikyydin tuntemattomasta paikasta suoraan Luleåån saakka ilman eksplisiittisiä liftaamisen eleitä (kuten käden ja peukalon nostaminen liftausasentoon). Rinkka ja autosta poistuminen paikassa, missä ei ollut muuta kuin E4 ja siihen liittyvä tuntematon sivutie riittivät tällä kertaa.

Vaikka taitavasti heitinkin muutaman fraasin ruotsiksi, ei se tarkoittanut että olisin osannut kommunikoida yhtään sen enempää maamme toisella virallisella kielellä. Etenkin, kun nelikymppinen kuski puhui kovin hassulla murteella sekä ruotsia että englantia. En ole aivan varma kumpaa hänen puhumaa kieltä ymmärsin vähemmän. "Maigölkoutoshuul", eli "tyttäreni käy koulussa". Pohjoismaissa liftatessa harvoin joutuu tilanteeseen, jossa kommunikointi on hyvin vaikeaa. Yleensä viimeistään englannilla selviää vähintään välttävästi - varsinkin Ruotsissa. Mutta ei tällä kertaa. Ja se oli ihan avartavaa.

Matka sujui leppoisasti. Juttelimme sen mitä kykenimme. Jouduin oikein kunnolla palauttamaan mieleen ruotsin kielioppia ja sanastoa. Ja sehän oli vaan plussaa. Jäin pois ehkä kuuden kilometrin päässä Luleån keskustasta, ja kävelin suoraan Unescon maailmanperintökohteeseen: Luleån kirkkokaupunkiin.

Matkalla ohitin hautausmaan ja löysin kuolleen perhosen. Kirkkokaupungin keskellä, siellä oli iso kirkko. Ja paljon pieniä mökkejä. Niistäkö sitten herui maailmanperintökohteen arvonimike? Ei. Koko mesta on edelleen aktiivisessa käytössä. Ja turistikulttuuri ei ole ainoa, mikä siellä kukoistaa. Rehevien ja paikoitellen rehottavien pihapiirien ympärillä kaareilevat punaiset puusta rakennetut, ja talvella varmasti kylmääkin kylmemmät mökit täyttyvät joitakin kertoja vuodesta omistajistaan. Kyllä, mökit ovat yksityisessä omistuksessa, mutta niissä saa asua vain joitakin päiviä vuodesta. Aina silloin, kun alueella on, toisinaan useitakin päiviä putkeen kestäviä kirkollistapahtumia.

"Ai vain joitakin päiviä... Noh, saako asua viikon?", kyselin oppaalta. "No.. ehkä viikon voi asuakin", opas vastasi. Epämääräistä. "Saako asua kaksi viikkoa yhtä menoa?", intin vielä. "Ei.. kaksi viikkoa on jo liikaa." Todella epämääräistä. Mutta erikoista. Siksi se on maailmanperintökohde.

Hengailin, hyppäsin paikallisliikenteen linja-autoon ja hyppäsin pois Luleån keskustassa. Positiivinen yllätys, vaikka olinkin sekoittanut Umeån ja Luleån keskenään. Luulin saapuneeni siihen vireämpään ja suurempaan, 100 00 asukkaan opiskelijakaupunkiin. Se menikin toisin päin. Täällä oli 30 000. Ja aurinkoa, ja ihmisiä, jotka lauloivat puistossa.

Kävin ostamassa lusikkahaarukkaveitsi-yhdistelmän vaelluskaupasta, paistettua tofua purkissa sekä nuudeleita todella tulisella kastikkeella. Tulisuuden astetta en tiennyt vielä siinä vaiheessa, kun vasta virittelin keittiötä keskelle erästä Luleån keskustasta löytyvää puistoa. Trangiaan tulta ja kokkailemaan. Hetken päästä vettä vuosi silmästä ja puhalsin tuskissani kämmeniä vasten. Hönkäys oli kuuma. Tofu oli erinomaista.

Kävelin ja tutustuin kaupunkiin. Ei paljon kerrottavaa. Taloja ja ihmisiä. Kello kävi kymmentä, tarkastin bussipysäkin kartasta jonkin kivan vihreän alueen meren rannalta. Hyppäsin paikallisbussiin ja huristelin ehkä reilu 5 kilometriä, ehkä vajaa 10, Etelään. Luulin, että saisin olla yksin. Näin karavaanin. Lopun pystyi arvaamaan.

Karavaanarit eivät ole yksin missään. Jos on yksi karavaanari, on tuhat. Tämä oli ehkä siitä poikkeuksillista, että tuhat ei riittänyt. Kantrirokki soi, lapset juoksentelivat ja ajoivat pyörällä sinne tänne ja autoja, ei hyvänen aika niitä oli paljon. Tein nopean tilannekatsauksen: olen päätynyt keskelle karavaanien kokoontumisajoja. 1) Voin kävellä jonkin kilometrin, löytää hiljaisuuden. 2) Antaa väsymykselle periksi. Muistaa, mitä luin aamulla Haaparannassa ("Hiljaisuus löytyy äänten keskellä"). Leiriytyä lähimaastoon, ja nukahtaa nopeasti.

Heräsin aamulla tyytyväisenä kakkosvaihtoehtoon. Alueelta löytyi suihkut ja wc:t. Luksusta. Kävin karavaanarikuppilassa aamukahvilla, oli tujua. Heräsin uudestaan! Annoin kahvin vaikuttaa niin kuin kahvi monesti vaikuttaa, fiilistelin ja odotin vielä hetken. Kohta lähtisin etsimään lähintä moottoritien liittymää.